Teräksen taitaja
JP-Set Oy
JP-Set Oy:n juuret juontavat vuoteen 1982, kun Timo Partanen ja Jorma Piepponen perustivat yrityksen joka kantoi nimeä Silvolan Konepaja Oy. Vuonna 1992 nimi muutettiin JP-Set Ky:ksi ja kymmenen vuotta myöhemmin yrityksestä tehtiin osakeyhtiö.
Aikoinaan yhdessä tehtaassa toiminut kahden miehen yritys on kasvanut monien käänteiden myötä teollisuuskonserniksi joka työllistää 15 henkilöä Savonlinnassa sekä Silvolassa. Toimintaa ja tuotteita kehitetään jatkuvasti ekologisuus huomioiden, esimerkkinä ECO-Set® tuoteperheen lämmönvaihtimet.
Vuonna 2022 JP-Set Oy:stä tuli Ykköskaide Oy:n tytäryhtiö jonka myötä Ykköskaide investoi merkittävästi Silvolan tuotantotilojen energiatehokkuuteen ja tuotantoon.
Tuotanto
- Perustuotantoon kuuluu paineastiat ja –putkistot sekä prosessiteollisuuden laitteet asennuksineen
- ECO-Set® lämmönvaihtimet
- Levylämmönvaihtimet
- Putkilämmönvaihtimet
- Säiliörakenteet
- Ruuvikuljettimet
- Runkorakenteet
- Painelaitteet ja putkistot
- Painelaite putkistot ja säiliöt valmistetaan tarvittaessa standardin SFS-EN 13445 A ja G moduulin mukaisesti
Konekanta & kalusto
Kalustoomme kuuluu oleellisena osana laadukkaita levyn- ja putkentyöstökoneita. Kattavan osaamisen ja konekannan ansiosta meillä on valmiudet monipuoliseen ja tehokkaaseen tuotantoon. Asiakaslähtöisen tuotantomme ansiosta pystymme tehokkaasti valmistamaan yksittäisiä sekä volyymituotteita.
Silvolan tehdas on keskittynyt valmistamaan tuotteita ruostumattomista teräksistä ja Savonlinnan tehtailla valmistuvat alumiini- sekä hiiliterästuotteet. Kaikkia materiaaleja käsitellään omissa halleissaan, jonka myötä voimme taata laadukkaan jäljen eikä hitsausvirheitä pääse syntymään.
Joustava ja tehokas hitsaus
Olemme suorittaneet JP-Setillä kattavan määrän hitsauksen menetelmäkokeita eri materiaaleille ja hitsausprosesseille, jonka myötä uusien tuotteiden valmistusprosessi käynnistyy nopeasti. Etsimme tehokkaimmat ja kestävimmät ratkaisut tuotteiden valmistamiseen yhdessä asiakkaan kanssa.
Tilauskonepaja vuodesta 1991
Ammattitaitoa vuodesta 1982
Kuvassa valmistuu ensimmäisen sukupolven viherlipeäjäähdytin.
Silvolan Konepaja
Yrityksen alkutaipaleella valmistettiin veneitä, losseja ja öljyntorjunta-aluksia.
EcoSet®
Tutustu ECO-Set®- tuoteperheen tuotteisiin.
Ota yhteyttä
Kysy lisää ja pyydä tarjous.